11. joulukuuta 2011

Helsinki

Voittajaviikonloppu tuli ja meni ja vietettiin mahtavassa seurassa. Paljon näin tuttuja ja muutamia uusiakin tuli bongattua, vihdoin ja viimein. Shoppailtuakin tuli vähäsen :D Mukaan lähti pari pientä pussia Brit Carea, näyttelyhihna, ruokanäytteitä, herkkuja ja oli pakko sitten sortua ostamaan Showlinkin standilta Safialle muotovalioruusuke..

neiti poseeraa ♥
Tulokset eivät olleet mitään päätähuimaavia, mutta pääsinpä kuitenkin messarin isoon kehään ekaa kertaa pyörähtämään. Esitin jälleen kerran Olli-bokserin (Ismerin Aapo), joka oli molempina päivinä VET ERI1 ROP-VET sekä Hilla-labbiksen (Kiparinmäen Annika), joka sai molempina päivinä ERIn ja sunnuntaina sijottui luokassaan 3. saaden SA:n. Lauantaina tuli myös esitettyä nuori cavalierpoju Rosdiwa's Dragonfly "Roope" tuloksella NUO H.



Mutta viikonloppu oli tunnelmaltaan oikein onnistunut ja oli kiva käydä näyttelyssä. Kyydeistä oikein paljon kiitoksia taas Niinalle ja Jonille! Kiitokset luottamuksesta Annelle ja Saijalle ja onnittelut näinkin!

29. marraskuuta 2011

Vierailtiin Lapualla

Vietettiin päivän muutamatuntinen hyvässä seurassa LAKKEn agilityhallissa, Lapualla, mätsärin merkeissä. Päivä oli oikein onnistunut ja tilaakin oli yllättävän paljon, koska moni oli varmaan jättänyt tulematta. Ensinnä kehät alko isoilla ja pennuilla.

Mulla oli mukana sekä Jennin Aino-russeli ja Safia. Ainon kanssa odotettiin omaa vuoroa ja kun se tuli, vuoro oli aika nopeasti ohi. Seisottiin ensin pareittain, mentiin kehää kierros ympäri, käytiin pöydällä ja sitten tuomari ojensikin pian sinisen nauhan käteen. Sinisten kehässä oli reilu 10 koiraa ja tuomari poimi suoraan jatkoon 4, jotka sijottuu, meidät mukaanlukien. Loppujen lopuks tuomarina toiminut Riitta Rautio ojensi ykköspaikkaan oikeuttavan ruusukkeen meille! Sinisten ykköset eivät tässäkään mätsärissä päässeet BIS-kehään, joten taipale loppui tähän. Mutta oli hieno Aikkuli :) Onnea Jenni!

Pienten kehä alkoikin seuraavaksi ja kehässä oli hieman vähemmän koiria kuin pennuissa. Safian kanssa pyörähdettiin ja saatiin myös sininen nauha. En odottanut nauhakehältä enää mitään, ajattelin että tää oli kivaa sisäharjottelua taas, kun neiti on nyt pienellä tauolla. Kuitenkin, sinisten kehässä tuomari poimi meidätkin 4 parhaan joukkoon ja lopuksi osoitti toiseksi. Palkinnoksi saatiin pokaali, ruusuke, narulelu ja purutikkuja.
Tänä vuonna on ollut ainoastaan kaksi mätsäriä, jossa ei olla oltu sijoilla :D Ensimmäisessä mätsärissä oltiin ns. PUN5, kun tiputtiin viimesenä pois ennen sijotuksia ja yhessä mätsärissä saatiin vaan sininen. Ei voi olla tähän vuoteen kuin tyytyväinen! Saas nähä jaksetaanko vielä lähteä Kauhajoelle kokeilemaan.

Kiitos Lindalle kyydistä ja seurasta, Maijalle kiitokset seurasta. Onnea kaikille sijottuneille, sijoilla oli paljon tuttuja. :)

Loppuun vois vielä laittaa kuvan tämän vuoden saaliista mätsäreistä ja virallisista.


Mätsärit
2x BIS1
1x BIS3
1x BIS4
1x PUN3
1x SIN2
Senior Handler 2

Viralliset
ROP & SERT
PN2, VSERT & CACIB
PN2 & SERT
VSP & SERT-> FI MVA

23. marraskuuta 2011

Ruokintaongelma (ja vähän Jyväskylää)

Oon nyt useemman kuukauden syöttäny Safialle Royal Caninin Mini Sensibleä ja vähän ollut seassa Nutro Choicen Mini Puppya. En haluis syöttää RC:tä, mutta koira on kropaltaan pysyny sillä kunnossa ja lihonu keväästä (y), syö kohtuullisen hyvin ja ihon- sekä karvanlaatu on parantunu selvästi. Nyt on kuitenki ilmenny pieni ongelma, korvien rapsuttelu ja vähän vaikuttais olevan kipeekin ainakin toinen niistä. Mitään möhnää ei näy eikä oo punanen tai haise millekään, ni ei se kai sitten oo tulehtunukaan.. Kropan rapsuttelua satunnaisesti on ollut pitkän aikaa, mutta vähentyny se on, kun ihon laatu parantu.

Pitäs sitten vaan keksiä tuolle nirsoprinsessalle uus ruoka, mitä se suostuu syömään eikä laihtuis, mielellään ruoka missä on syöntimäärään nähden (tällä hetkellä päivän kokonaismäärä vaihtelee 1,5-2,5dl välillä) korkeempi rasva- ja proteiinipitosuus. Pakastinta ei oo ja mitään hirveen suuria summia en pysty maksamaan.. Ehdotuksia saa heittää kehiin!

Tähän mennessä kokeiltuja ruokia tämänhetkisten lisäksi (aikuisiällä ja listattu ne mitä muistan):
Royal Canin Mini Adult, Mini Beauty
ANF Holistic ja Performance
Acana Adult Small Breed
Orijen Adult Dog
ZiwiPeak
Belcando Finest Croc

Jyväskylästä; Käytiin tosiaan Jyväskylässä piipahtamas viime viikonloppuna, Safia tällä kertaa turistina. Molempina päivinä hihnan päässä oli bokseri Ismerin Aapo "Olli" ja labbis Kiparinmäen Annika "Hilla". Lauantai oli aika mainio päivä, Olli kisasi ainoana veteraaniluokassa voittaen sen erinomaisella ja saaden SA:n, näin ollen oli myös ROP-veteraani. PU-kehässä tuomari Juha Putkonen sijotti vielä toiseksi! BIS-vetskukehässä pyörähdettiin läpijuoksun verran, mutta tulipahan käytyä. :) Hilla voitti valioluokan ERI:llä ja sai SA:n, muttei sijottunut enää PN-kehässä. Sunnuntaina Olli oli taas ROP-veteraani voittaen luokkansa ERI:llä, tuomarina kasvattajatuomari Pedro Bispo Portugalista. Hilla oli VAL ERI4. Ryhmiin ei jääty pitkän edellisen päivän takia ja kotimatkakin piti jaksaa vielä. Kiitos kaikille seurasta, Saijalle ja Annelle koirien luottamisesta käsiini ja molemmille vielä onnittelut :)

Tämän vuoden viimeinen koitos onkin messari 1,5vk päästä, siellä nähdään! Olli ja Hilla on taas hihnan päässä :) Tulkeehan ihmeessä moikkaamaan ja juttelemaan.

7. marraskuuta 2011

Seinäjoki kv

Seinäjoen kv sitten tuli ja meni. Tälle vuodelle Safian viimenen näyttely lukuunottamatta junnuja Jyväskylässä. Silkkejä oli ilmottu 31kpl, joka on tämän vuoden ennätys tähän mennessä. Hieman jäätiin viime vuoden 36 silkistä, mutta paljon oli taas porukkaa kehän laidalla. Tuomarina Jasna Matejcic Kroatiasta. Meiän osalta ei kovin suurta menestystä, mutta ERI saatiin ilman luokkasijotusta. Arvostelukin oli ihan ok, jonka päivitän sitten myöhemmin. Esitin Safian lisäks myös jo tutun Bellan (Rosdiwa's Wonderful Princess), joka yllätti saadessaan ERIn ja sijottuessaan luokassaan kolmanneksi. Virtaa ainakin oli ettei paikallaan meinannut pysyä. :D Mutta mukava päivä, kiitos kaikille kehän laidalla olleille seurasta!

© Sami Niinistö

© Sami Niinistö


Sunnuntaina kävin esittämässä shih tzu-poika Sevin (San Fun Nickname). Oli ekassa näyttelyssään ja jännitti sen verta ettei häntä noussut ylös raukalla. Kuitenkin ensimmäiseksi näyttelyksi ihan hyvin ja tuloksena oli JUN EH. Safia kävi myös pyörähtämässä junnukehässä pitkästä aikaa, ensin PM-kisassa Millan kanssa ja sen jälkeen nuoremmissa Julianan kanssa. Molemmat pääsivät jatkoon, mutteivät sijottuneet.

Vielä olis näyttelyissä jäljellä Jyväskylän kv ainakin sunnuntaina ja molemmat voittajat. Kehässä esitettävänä kaikissa sekä vetskuluokan bokseri että valioluokan labbis :) Tarvittaessa voin auttaa muillakin kehillä aikataulujen salliessa, nykäskää hihasta tai huikatkaa, jos on tarve!

3. marraskuuta 2011

Se olis tunnustuksen aika

Laura (Agarwaen) heitti haasteella tunnustuksia koirailuista ja nyt tylsyyksissäni ajattelin kirjottaa sen sitte blogiin asti. Saas nähä keksinkö mitään :D Kiitti haasteesta, mut en kyllä ajatellu enää haastaa ketään, koska tää on jo niin monella. Matkitaan siis jotakuta ja sanotaan, et tehköön kuka haluaa.

© Saana Telkkälä
1. En tiiä miten päädyin silkkiin. Olin tehny yläasteella monia listoja suosikkiroduista ja lukenu rotukirjoja läpitte ettien, mikä rotu sopis mulle ja mikä ei enkä muista silkin olleen listalla melkeenpä missään vaiheessa.. Muistan vaan Kajaani kv:n 2007, kun tutustuin Saanaan (kennel Tel Quessir), niin siitä se tais sitten lähteä. Muutama vierailu niille ja olin jokseenkin ihastunu näihin pieniin silkkiturkkisiin. Äiti oli vielä luvannu mulle peruskoulun päättäjäislahjaks pennun, niin siitä se sitten lähti. Pennut synty toukokuussa '07 ja huomasin olevani varaamassa itselleni siitä pentua. Pentua jouduttiin odottamaan hieman pitempään, kun olin kesätöissä, mutta viimein heinäkuun lopussa '07 sain tän pienen pentusen syliin.

2. Mun all-time-feivörit on kyllä ehdottomasti russeli Teddy (Jevil's Zodiac) ♥ Paras junnukoira ja muutenkin vaan niin ihku. Mun mies :D



Teddy <3 © Leena-Kaisa Koskinen

3. Haluaisin harrastaa Safian kanssa kaikennäköstä, ja agility olis ny suurimpana haaveena. Kotitokoa treenanneena ollaan pareissa mölleissäkin käyty joskus nakkiluokassa. Ihan ok tuloksin harjottelun määrään nähden. :D Kyllä me vielä joskus saadaan aikaseks.

4. Koiranäyttelyissä oon pyöriny vuodesta 2006. Alotin junnuissa kisaamisen suoraan vanhemmista ja 2,5-vuotisen uran aikana ihan ok menestyksin. Olisin halunnu harrastaa vielä pidempäänkin, mutta ikä tuli vastaan ja harmitti, että löysin lajin niin myöhään. Nykypäivänä kierrän näyttelyitä esittämässä muutamia vakiohandlattavia Safian lisäks, niistä tärkeimmät on tällä hetkellä bokseri Ismerin Aapo ja labbis Kiparinmäen Annika. Näitten lisäks esitän satunnaisesti muitakin.

5. Suoritin syksyllä kasvattajan peruskurssin, mutta en tiedä aionko ryhtyä kasvattajaks. Rotu ei ainakaan oo selvillä vielä, koska silkki se ei ole. Safia jää näillä näkymin ekaks ja vikaks rodun edustajaksi.

6. Koiranäyttelyiden kautta oon saanu tosi paljon kavereita ja hyviä ystäviä, oon siitä kiitollinen kaikille. ♥

7. Oon ollu pari kertaa junnukouluttajana Kauhajoen koiraharrastajilla.

8. Haaverotuna on pitkän pitkän aikaa ollut dobermanni, mutta semmosta tuskin koskaan tulee olemaan tässä taloudessa. Toisen koiran rodun mietintä on vielä auki, kun ei tuo mies meinaa suostua ehdotuksiin. Siispä jatketaan...

1. marraskuuta 2011

Näyttelyitä ja terveystuloksia

On taas jääny vähän tää päivitys, kun ajattelee aina et kohta tulee kuitenki uus juttu ni päivitän sitte - tuloksena päivittelyn siirtyminen. Nyt siis taas muutama juttu kasaantunu..

Syyskuulta asti on mätsäritulokset päivittämättä. Tää kesä on kyllä ollu hieno tulosten osalta, viimeisin siis 24.9. Nurmon mätsäri, josta tuloksena narttujen PUN1 BIS3 ja senior handlerissakin tuli pyörähdettyä Safian kanssa 2. sijalle. Mukava mätsäri hieman viileässä säässä. Esitin myös jo tutuksi tulleen Aino-russelin punaisten pentujen 3. Onnea Jenni!

© Heidi Talvitie

mätsärin palkintosaalis :D
Lokakuun ekana päivänä käytiin Niinan kanssa Tuuloksessa ryhmänäyttelyssä kera Renen (Rosdiwa's Only Love) sekä Bellan (Rosdiwa's Wonderful Princess). Mun piti esittää Rene, mutta sitten se vaihtuikin lennossa ja esitin Bellan. Tulokseksi Tapio Eerolalta saatiin JUN EH ja ihan ok arvostelu. Mainio kehäkaveri, hieman malttamaton vaan :D Takastulomatkalla sitten sattui ja tapahtui, mutta eipä onneks mitään vakavaa. Kiitos Niinalle taas kaikesta!

Terveystarkeissa käytiin 13.10. hieman ikävämmillä tuloksilla. Tutkivana eläinlääkärinä oli hyväksi havaittu Heikki Nurmi ja käytiin vielä silmiin erikoistuvan ell luona näyttämässä silmiä myös. Löydöksinä oli lievää lasiaisrappeumaa molemmissa silmissä ja vasemmasta löyty lievä kaihi, jonka ei pitäis olla sokeuttavaa laatua. Harmi, että jalostussuunnitelmat karisi näihin tuloksiin, mutta tietääpähän ainakin, jos nää jotenkin Safian elämään vaikuttaa. Toivotaan, että pysyis terveenä silmien osalta. Polvet kuitenkin oli positiivisesti 0/0 :)

Vielä olis Seinäjoen tulokset, mutta ootan kuvia ensin ja laitan sitten. Suunnitelmissa vielä tälle vuodelle Jyväskylä kv ainakin sunnuntaiksi, myös lauantaiks jos kyyti onnistuu ja tietenki molemmat Voittajat. Ens vuodelle sitten hieman lisää suunnitelmia, jospa sitä cacibeja lähtis ulkomailta yrittämään.

16. syyskuuta 2011

jotain muuta

Nyt tulee tylsä postaus ilman kuvia. Mut ehkä tästäki saa jotain irti, kun näistä kertoilee. :D

Syyskuun alussa kävin aika extempore Kennelliiton kasvattajan peruskurssin, kun se täällä Seinäjoella järjestettiin. Kurssi kokonaisuudessaan oli hieman pettymys, etenkin sen osalta, kun materiaalit ei vastanneet toisiaan. Muuten kurssi oli ihan ok, toki se olis voinu antaa vähän enempi. Hienosti sen kuitenki läpäsin, pistein 38/40. Nyt vois ehkä lähtee suunnittelemaan kennelnimeä, tosin sekin on vielä ajatustasolla. Eipä sillä mikään kauhee kiirekään oo :D

Safian kanssa pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveen, nimittäin agilityn kokeilu viime viikonloppuna! Ja kyllähän se meni niin, että agilitykärpänen puras -> eikun ettimään alkeiskurssia. Otettiin hyppyjä rimat maassa, keppejä kujalla, A ja putkee sekä suorana että mutkana ja palkkaus namialustalla. Hypyt meni mainiosti, samoin A. Keppien kanssa vähän hakemista, kun Safia mahtu pyörimään ympyrää sielä kujassa :D Kyllä neki meni ihan ok, mutta jäi parantamisen varaa. Putkeen en uskonu ton menevän, mutta niin nekin vaan loppujen lopuks läpästiin. Kaikista positiivisin yllätys oli se, että Safia irtos ja meni mutkaputkeen! Lopuks otettiin pieni radanpätkä missä oli hyppy, mutkaputki, hyppy, mutkaputki, hyppy, hyppy. Oli kyllä kivaa ja mahtava seura! :)

Safialle on myös varattu vihdoin ja viimein silmätarkkiaika, samalla tutkitaan sitte polvet. Sitä odotellessa. Nyt näyttelysuunnitelmissa Safialle tänä vuonna vaan Seinäjoki kv, tuskin ilmotan muualle. Mut näkeekin sitte ainaski Tuuloksen ryhmänäyttelyssä, Seinäjoen kv:ssa, mahollisesti Jyväskylän kv:ssa (su, suurella ehkällä la) ja totta kai voittajat. Nykikää hihasta ja tulkaa juttelemaan, ja jos on tarvetta esittäjälle, niin don't hesitate to ask!

10. syyskuuta 2011

näyttelypäivitys ja once in a lifetime-moment

Kokkolan jälkeen meillä olikin kuukauden tauko virallisista näyttelyistä ja sitten elokuussa näyttelyputki.

6.8. alotettiin Saarijärven kaikkien rotujen näyttelystä, johon oli ilmotettu 8 silkkiä Francesco Cochettille (Italia). Kehässä kävi 3 urosta ja 5 narttua, avoimessa meiän lisäksi yksi narttu. Arvostelut annettiin ja mä hihkuin jo ERI1 SA:sta, koska se varmisti meille toisen sertin, JES. :D Päivän kruunasi vielä PN2-sija sisko Hipun viedessä voiton, tuomari taisi pitää linjansa.
Kiitti Essi seurasta ja kyydistä! :)

Arvostelu oli seuraavanlainen:
"Lovely & elegant female. Correct bite. Good head & expression. Correct ears. Front could be better. Good neck, topline & tailset. Good rear angulations. Excellent coat. Moves well."


Kaikkien kuvien © Laura Lamberg (paitsi viimenen)










13.8. Piipahdimme Kauhavalla ryhmänäyttelyssä. Tuomarina oli Pirjo Hjelm Suomesta ja ilmotettuja kilpakumppaneita Safian lisäksi 4. Lähettiin hakemaan viimestä sertiä ja sehän sieltä loppujen lopuks tuli! Once in a lifetime - eli eka oma koira valioitui!!! Älytön fiilis :D

Arvostelu:
"Supernaisellinen. Mittasuhteiltaan oikea. Kaunisilmeinen narttumainen pää. Hyvä purenta, silmät ja korvat. Tyylikäs kaula ja ylälinja. Voisi olla vähän paremmin kulmautunut sekä edestä että takaa. Liikkuu tehokkaasti, joskin vähän kapeasti. Kaunis turkki kauniissa kunnossa." AVO ERI1 SA PN1 VSP SERT -> FI MVA!!!

En ikinä uskonu että ne sertit tulis näin nopeesti, ajattelin kerääväni niitä vielä ens vuonnakin. Eka serti tosiaan tuli 2pv 4v synttäreiden jälkeen, ja lopulta ekan ja vikan välissä oli päivän vajaa 3kk. Ihan mahtavaa. Nyt sitten suunnataan vaan ulkomaille :D
Kiitos Niina, Joni, Anne ja Sami päivästä!

Kuvien © Joni Lakso




ROP Rosdiwa's What A Catch - VSP Bombix Moren Make My Day
20.8. oltiin valioluokan avauksessa Heinolassa. Tuomarina oli puolalainen Viva Maria Soleckyj-Spunar ja koiria ilmotettu yhteensä 9. Avaus ei ollu kummonen, VAL ERI2.. Nyt ei sit muuta ku kohti uusia koitoksia.

Arvostelu:
"Excellent size but corpus too flat. Excellent head. Dark eyes. Typical topline. Back legs are narrow in action and won't work full harmony. Move in back is not straight. Beautiful coat."

Kiitos Niina taas kaikesta :)

Tää kesä on siis ollu ihan mieletön! Voin olla niin tyytyväinen tuohon neitiin. :) Ja tästähän me jatketaan, good plans ;)

4. syyskuuta 2011

handleripäivitys

16.7. Olin SJRT ry:n järjestämässä erikoisnäyttelyssä Tampereella kennel Jackobean-poppoon kera. Mahtava reissu hieman sateisessa säässä. Onneksi näyttely pyöri ja seura oli aivan mahtavaa! Kehässä sitten pyörähdin seuraavin tuloksin:
Jackobean Xerocomus Badius "Aino" PPEK2 KP PNP3
Raaw Nightvision "Fanni" PEK2 KP PNP4
Jackobean Un Giorno Di Regno "Reino" JUN ERI"5"
Mac Art Aukje "Bobi" ERI AVK2

Kennel Jackobean KAK2 KP
Generation III Di Quario Rondo jälk.ryhmä JÄK2 KP

13.8. Kauhavan ryhmänäyttelyssä vietettiin päivä mukavassa seurassa ja hyvässä säässä. Safian tuloksia kerron sitten omassa päivityksessä. Pääsin vähän erilaisen rodun kanssa kehään, nimittäin suomenpystykorva Millin! Hauska pyöriä siellä mettämiesten keskellä. Milli oli yllättävän hyvin elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä, vaikka esiintyminen olisi voinut olla hieman parempaa. Tulokseksi saatiin kuitenkin hienosti ERI AVK2!


© Joni Lakso

20.8. Heinola kr kera Niinan ja koirien. Kävin pyörähtämässä silkkikehässä Safian lisäksi Rosdiwa's Only Love "Renen" kanssa ja AVO EH jäi käteen. Yllättäen sain hihnan päähän myös uuden rodun edustajan, bedlingtonnarttu Tanzara Afterglown, jonka kanssa kävin PN-kehässä ilman sijoitusta. Mukava uusi tuttavuus! Kiitos paljon Eila.

28.8. Tervakoski kv ja matkassa taas kera Niinan ja Jonin + koirat. Hihnan päässä nähtiin bokseri Ismerin Aapo "Olli" mun kanssa ekaa kertaa vetskuluokassa hienosti tuloksena ERI VEK1 VSP-VET. Pidemmänpuoleisen odotuksen jälkeen pääsin vielä labbis Kiparinmäen Annika "Hillan" kanssa pitkästä aikaa kehään. Hienosti pyörähdettiin upealla esiintymisellä kehässä ja tuloksena ERI VAK1 PN2 VA-CACIB!


© Joni Lakso


© Joni Lakso


© Joni Lakso
Kiitos aivan kaikille koirien luottamisesta käsiini!! On kunnia saada käydä kehissä niiden kanssa :)

25. elokuuta 2011

mätsäripäivitys

Tähän väliin päivitystä mätsäreistä heinä-elokuun ajalta. Seuraavaks laitetaanki sitte varmaan Safian näyttelypäivitystä ja Tervakosken jälkeen handleripäivitystä.

Kolmissa mätsäreissä on keritty nyt tässä heinä-elokuun aikana käymään edellisen päivityksen jälkeen. 17.7. Kauhavalla oli Etelä-Pohjanmaan jyrsijäyhdistyksen järkkäämä mätsäri. Sää suosi, ollen ehkä hitusen kuuma, mutta onneks oli varjopaikka odotellessa. Mukana oli Safian lisäks russelityttö Aino (Jackobean Xerocomus Badius), joka sai pennuissa sinisen ja tulos oli loppujen lopuks SIN1 BIS6! Kaverini Susanna esitti neidin hienosti bis-kehässä, kiitos siitä :) Safialle odotin sin ei sijotusta, mutta kuinkas kävikään. Saatiin punanen, nauhakehässä tuomari osotti ykköspaikalle ja bis-kehässä loppujen lopuks voitto tuli meille O.o Taasen tuloksena siis PUN1 BIS1! :D Ja lisää ruokaa...


© Outi Laitila
Sitten olikin elokuun alussa Päivölän cittarin pihalla Mopet Show ry:n järkkäämä ja koiria oli paljon! Safia ei esiintyny niin hyvin ku ois voinu ja saatiin sininen (keltanen se nauha oikeesti oli, mutta sanotaan ny tavan vuoks :D). Nauhakehässä meillä oli vastassa toinen silkki, joka veikin itsensä hienosti 3.sijalle, onnea Niina! :)

Ja viimetteeks oltiin Seinäjoen Nurmossa mätsärissä 23. päivä. Mukana oli kehässä Safia hienosti tuloksena pienten PUN3 ja esitin lisäks shih tzu-poika Sevin pennuissa PUN-. Mukava ilta, vaikka välillä meinas vähän sadella. Kuvia en oo vielä saanu, ni ne tulee myöhemmin. :>

© Tiia



© Tiia